Karhunkorva etusivulle English pages
Aira ja Tuomas Heikkilä nuorena

Elämäkerta

Aira Hellin Heikkilä

 ∗ 13.3.1920
  †  23.1.2013

Etelä-Pohjanmaalla Teuvalla vuonna 1920 syntynyt Aira Heikkilä (os. Ilosalo) oli itseoppinut ja vaatimaton taiteilija. Airaa kutsuttiin hänen omasta toiveestaan Muoriksi siitä lähtien, kun hänestä tuli isoäiti.

Elämänkokemuksen
koulima nainen

Aira oli Lauri ja Alina Ilosalon perheen toiseksi vanhin lapsi. Sisaruksia oli kaiken kaikkiaan viisi. Lapsuudenperhe muutti usealle paikkakunnalle isän sekatyömiehen töiden perässä, kunnes palasi Teuvalle äidin terveyden heikettyä.

Lapsuudenperhe hajosi eri suuntiin Alina-äidin kuoltua keuhkotautiin Airan ollessa vain 11-vuotias. Sisarukset löysivät toisensa uudelleen vasta aikuisiällä. Aira asui täysi-ikäiseksi Ketolan perheessä Pohjanmaalla, kunnes lähti piiaksi Ruovedelle.

Airan ja hänen ystävättärensä oli tarkoitus lähteä "sivistymään" Helsinkiin, mutta talvisodan syttyminen muutti suunnitelmat. Sota-aikana Aira avioitui Tuomas Heikkilän kanssa ja alkoi odottaa esikoistaan. Sodassa Tuomas haavoittui ja joutui puoleksi vuodeksi sotavangiksi.

Karhunkorva 50-60-luvulla

Karhunkorva on vuonna 1950 keskelle metsää raivattu rintamamiestila. Se sijaitsee Pohjois-Hämeen sydänmailla idyllisen Pirttijärven rannalla Hanhonkylässä. Lähimpään kauppaan on matkaa 20 kilometriä. Aira Heikkilä nimesi talon aikoinaan Karhunkorvaksi ja siitä lähtien paikka on tunnettu Karhunkorvana. Karhunkorva on lohkaistu suuresta Hanhon tilasta. Hanhon mantuihin verrattuna Karhunkorva on yhtä pieni kuin on karhun korva suhteessa sen suureen ruumiiseen.

Heikkilän perhekuva 50-60-luvulta

Uudisraivaajaperhe eli pientilallisten työntäyteistä elämää. Lapsia perheeseen syntyi neljä. Lapset kuvassa vasemmalta lukien: Simo, Ossi ja Antti. Neljäs lapsi Minna ei ollut vielä syntynyt.

Monen moista taidetta

Aira sairasti syövän 1970-luvun alussa. Sairaudesta selvittyään hänen jo aiemminkin ilmennyt luovuutensa puhkesi täyteen kukoistukseen. Hän alkoi tehdä monenlaisia taideteoksia, kirjoittaa runoja ja muita tekstejä, laittaa puutarhaa, tehdä kuivakukka-asetelmia, veistellä puuveistoksia ja maalata. Airasta kehittyi itseoppinut, mainetta ja kunniaa kaihtava taiteilija. Airan runoja on julkaistu muun muassa Runojen Ruovesi-teoksessa (2009).

Vaikka Aira kaihtoikin julkisuutta, hänen luonnonmateriaaleista työstämänsä teokset herättivät (kuitenkin) huomiota 1970-luvulla. Teoksia pyydettiin näytteille esimerkiksi Amos Anderssonin taidemuseoon Helsinkiin, mutta vain harvoin ne olivat julkisesti esillä. Zagrebissa järjestettyyn kansainväliseen naivistisen taiteen näyttelyyn Naivi '73 Aira osallistui kolmella teoksellaan vuonna 1973.

Linnut puuteos

Taidetta Aira teki metsästä löytämistään juurakoista, kannon paloista, pahkoista, käävistä, tuohesta, naavasta ja järvestä nostamistaan liekopuista. Myös esimerkiksi taikina, kangaspalat, kivet ja vanha rautaromu olivat hänen materiaalejaan. Aira ei kokenut varsinaisesti olevansa taiteilija vaan pikemminkin löytäjä.

Eläkepäivät Hiidensilmässä

Hyväkuntoinen ja henkisesti virkeä Muori asui vielä yli 90-vuotiaana omassa Hiidensilmäksi ristimässään hirsimökissä Ruoveden Hanhonkylässä keskellä metsää kaukana suurista keskuksista. Hän eli yksin leskenä kolme vuosikymmentä. Leskeksi jäätyään Muori asui Ruoveden kirkonkylällä viitisen vuotta rivitaloasunnossa, "lokerossa", mutta kaipasi vanhoille kotikonnuilleen takaisin. Airan pojat rakensivat äidilleen hirsitalon Karhunkorvan viereen. Omien sanojensa mukaan Muori ei olisi muualla voinut asua kuin Karhunkorvan korpimaisemissa, vaikka toisaalta sosiaalisena ihmisenä kaipasikin ihmisseuraa.

Henkisesti vireää erakkoelämää luonnon keskellä

Aira-muori eli vaatimatonta ja yksinkertaista elämää. Hän ihmetteli ja kritisoi nykymaailman materialistisuutta. Usein Muori sanoikin olevansa toisen aikakauden ihminen.

Aira Heikkilän kuva

Airan jokapäiväiseen rutiiniin kuuluivat kesäkuuhun 2011 saakka kävely- tai talvisin hiihtolenkit läheisissä komeissa kuusimetsissä. "Metsä on minun kirkkoni", Muori usein sanoi. Metsä toimi myös Muorin terapeuttina ja terveyskeskuksena.

Airan koulunkäynti rajoittui 1920-luvulla käytyyn kiertokouluun, mutta "silmälasi-ikään" päästyään hän oli intohimoinen kirjallisuuden ystävä. Esimerkiksi Leo Tolstoi, Hermann Hesse ja Niko Kazantzakis olivat hänen mielikirjailijoitaan. Filosofeista hän arvosti Platonia ja Aristotelesta sekä erityisesti Sokratesta. Paikallisen kunnankirjaston hän luki ainakin kertaalleen läpi.

Muori oli värikäs, hieman epäsovinnainen ja ainutlaatuinen persoona, joka tarinoi pitkästä elämästään ja matkan varrella kohtaamistaan ihmisistä kiehtovalla tavalla. Hän ”filosofeerasi” ja paransi maailmaa mielellään pitkissä keskusteluissa. Muori oli suorapuheinen ja viljeli hurttia huumoria. Omasta mielestään hän oli ennen kaikkea ”kruusailematon” pohjalainen.